User Tools

Site Tools


wappu

Wappu

Wappu on noin kaksi viikkoa kestävä ajanjakso, jota tamperelaiset opiskelijat viettävät Tampin paljastuksesta huhtikuun puolivälin tienoilta toukokuun ensimmäiseen päivään, jolloin Hervannan fuksit saavat kokea unohtumattoman teekkarikasteen! Tänä aikana ympäri Tamperetta järjestetään valtava määrä mitä mielikuvituksellisimpia tapahtumia konttireiveistä untuvikkojen korkeakouluun. Monet kurssinpitäjät pyrkivät keventämään wapun aikaa kouluhommien osalta, jotta opiskelijat voisivat ottaa nämä pari viikkoa rennommin. Etenkin fuksivuonna kannattaa nauttia wapusta täysin rinnoin.

Tapahtumia riittää jokaiselle päivälle, ja jokainen halukas voi kerätä ennen wappua jaettaviin jaettaviin nk. teemunkierrosläystäkkeisiin leimoja virallisiin teemunkierrostapahtumiin osallistumisesta ja näillä ansaita haalarimerkin, jonka tasot ovat pienimmästä tapahtumamäärästä suurimpaan wappulusmu, wappupyrkyri ja emäteemu. Emäteemun titteli on hyvin arvostettu, ja sen saaminen vaatii osallistumista vähintään yhteen tapahtumaan joka päivä koko wapun ajan.

Hervannan ulkopuoliset opiskelijat ovat juhlineet kaksiviikkoista wappua vasta vuoden 2019 yliopistofuusiosta alkaen. Tapahtumia järjestävät ja niihin tervetulleita ovat siis teekkareiden ja Hervannan fuksien lisäksi muukin tamperelainen haalarikansa, ja on ehdottoman hieno idea pyytää omia kavereita TAMKista ja keskustan sekä Kaupin kampuksilta tulemaan mukaan tapahtumiin!

Wappu on paras aika vuodesta luoda uusia kaverisuhteita yli kilta- ja kaupunkirajojen (Tampereen ja Otaniemen teekkarit järjestävät perinteisesti wappuvaihdon toistensa kotikonnuille!). Jos olet pakertanut koulutöiden parissa koko vuoden ja jättänyt sosiaaliset suhteet vähälle huomiolle, wappu on oikea hetki korjata tilanne.

Wapun tapahtumat on täysin mahdollista kiertää läpi ilman tippaakaan alkoholia, jos siltä tuntuu. Isoin osa tapahtumista järjestetään päiväsaikaan ja jonkin kivan aktiviteetin rinnalla, ja kukaan tuskin kiinnittää mitään huomiota ihmiseen, joka on jättänyt sihi-juoman kotiin tai kauppaan. Jos olet aiemmin lukuvuoden aikana vierastanut iltamenoja Ilonassa ja Teekkarisaunalla tämän takia, wappuna on erittäin helppo tutustua opiskelukavereihin luentosalin ulkopuolella.

wappu.txt · Last modified: 2019/12/31 07:33 by tinusaurus