User Tools

Site Tools


sitsit

Sitsit

Sitsit, eli akateemiset pöytäjuhlat, ovat pohjoismaisen opiskelijakulttuurin kulmakivi. Sitseillä kuullaan ja pidetään puheita, jutellaan pöytäseurueen kanssa ja lauletaan hauskoja lauluja. Käytännöt puheenvuoron aloittamisessa, skoolaamisessa ja muussa vaihtelevat paljon yliopistojen välillä (mukaanlukien entisen TTY:n ja Tampereen yliopiston opiskelijoiden välillä), mutta mille tahansa sitseille voi mennä hyvillä mielillä seuraavien ohjeiden turvin:

  1. Tarkista ilmoittautumisen yhteydessä pukeutumiskoodi.
  2. Saavu paikalle ajoissa. Sitsit alkavat lähtökohtaisesti tasan ilmoitetulla kellonlyömällä. Esittäydy pöytäseurueellesi kun saavut paikalle.
  3. Sitsit alkavat aina sillä, että seremoniamestarina eli serenä toimiva sitsaaja pitää puheen, jossa selittää sitsien peruskäytännöt ja tietoa sitsitilasta, kuten vessojen sijainnit. Tässä on lähes kaikki mitä sinun tarvitsee tietää loppuiltana.
  4. Älä juttele pöytäseurasi kanssa laulujen tai puheiden aikana. Vältä tällöin myös pöydän äärestä poistumista.

Uusia fukseja varten järjestetään syksyisin ja keväisin fuksisitsejä kiltojen ja Fuksineuvoston puolesta. On erittäin hyvä idea hakeutua fuksisitseille ensimmäisinä sitseinäsi, koska siellä kiinnitetään erityishuomiota sitsikäytäntöjen selittäiseen alusta alkaen :)

Sitsit oppii kokemalla eikä lukemalla, mutta jos haluat lukea lisää tamperelaisesta sitsikulttuurista, ohessa TREY:n sitsiohje: https://trey.fi/media/treyn-sitsiohje.pdf

sitsit.txt · Last modified: 2019/12/18 15:10 by tinusaurus